LänsiLoki - Ratikalla Raisioon?
Pikaraitiotien rakentaminen voi käynnistyä Turussa jo vuonna 2015, uutisoi Turun Sanomat keskiviikkona 15.2.12 (https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/311183/Pikaraitiotien+rakentaminen+voi... ).
Vaikka infrahankkeet päätyvät usein Turku-Helsinki moottoritien ja toriparkin kaltaisiksi ikuisuusprojekteiksi, on mielenkiintoista kuinka pitkälle Turun (seudun) pikaraitiotiesuunnitelmat ovat edenneet virkamiesvalmisteluissa. Kolme vuotta on lyhyt aika ja paljon parjattu turkulainen päätöksentekokoneisto näytti Myllynsilta-projektissa kuinka suuria liikennehankkeita pystytään toteuttamaan nopeasti, jos löytyy poliittista tahtoa ja ennen kaikkea yhteistyökykyä.
Pikaraitiotietä voidaan tietysti ennakolta vastustaa varauksellisien kustannus- ja käyttäjämääräarvioiden perusteella, mutta raitiovaunujen palauttamista Turun katukuvaan puoltaa silti monet merkittävät tekijät. Ekologiset, kaupunkikuvalliset, seutuyhteistyöpainotteiset ja myös pitkän aikavälin taloudelliset näkymät puhuvat kaikki tiivistyvän kaupunkirakenteen yhteen kytkevän pikaraitiotien puolesta. Kyynikot tietysti vähättelevät imagollisia ja nostalgisia arvoja, mutta Turun seudulla riittää väestöä, joka muistelee haikeudella ratikkamatkojaan menneisyyden Turussa tai maailman metropoleissa.
Eikö pikaraitiotien rakentaminen ole juuri oikea hanke jatkamaan kulttuuripääkaupunkivuoden esiin nostamaa yhteistyön ja eteenpäin katsovan päätöksenteon kulttuuria?
Ympäristöystävällisyydestään huolimatta pikaraitiotie ei ole vain vihreä hanke, vaan mitä suurimmassa määrin kaikkien kaupunkilaisten ja vierailijoidenkin liikkumista ja viihtyvyyttä edistävä projekti. Ei liene myöskään haitaksi, että kuntauudistuksen myrskyn silmässä riutuva seutuyhteistyö saisi jotakin konkreettista ja intressejä yhdistävää pohdittavaa.
Se miten pikaraitiotiehen suhtautuu, riippuu tietysti ainakin osittain siitä, missä asutaan. Voisi kuvitella, että Runosmäessä ja Varissuolla liputetaan poikkeuksellisen innolla ratikkalinjan puolesta, mutta kyllä länsiturkulaisestakin näkökulmasta katsoen pikaraitiotie on mitä merkittävin hanke.
Vielä 1940-luvulla Maarian ja Raision pitäjiin kuulunut takamaa on viime vuosikymmeninä sulautunut ei vain Turun, vaan myös Myllyn mukana laajenevan Raision yhteyteen. Alinomaa muistutetaan kuinka ympäryskunnista käydään koulua sekä kulttuuri- ja urheilutapahtumissa Turussa, mutta olisi varmaan aihetta tiedostaa, että liikennettä on myös toiseen suuntaan. Varsin monet turkulaiset työskentelevät, asioivat ja harrastavat säännöllisesti Raision kunnan puolella.
Tarjoaisiko pikaraitiotie ulospääsyn myös seudulliseen pattitilanteeseen?
Eikö Raisio-Kaarina pikaraitioyhteys ole vihdoinkin jotain konkreettista, jota Turku voisi tarjota epäluuloisille naapureilleen?
tp